Pikku-uikku Tachybaptus ruficollis

Kyllä
Esiintyminen Suomessa
Ensisijainen elinympäristö
Esiintymisen tyyppi
Julkaisu esiintymisestä
  • BirdLife Suomi ry., Suomessa tavatut lintulajit, http://www.birdlife.fi/havainnot/rk/suomessa_tavatut_lintulajit.shtml, 8.3.2015
    LINKKI

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

ruutua
Havaintojen lkm
  • Yhteensä ruutua

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

Alkuperä ja yleislevinneisyys

Pikku-uikku on laajalle levinnyt laji, se pesii suurimmassa osassa Eurooppaa Välimereltä Fennoskandian eteläosiin, sekä laajoilla alueilla Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Pohjoiset kannat muuttavat, suurimmassa osassa levinneisyyttään se on paikkalintu (BirdLife International 2021). Suomessa pikku-uikkua tavataan levinneisyysalueensa pohjoisrajalla. Se on 2000-luvulla vakiintunut satunnaispesijästä harvinaiseksi pesimälajiksi, Suomen pesimäkanta kattaa arviolta muutamia kymmeniä pareja (Valkama ym. 2011). Pikku-uikku arvioitiin vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnissa erittäin uhanalaiseksi ja vuoden 2019 arvioinnissa äärimmäisen uhanalaiseksi (Hyvärinen ym. 2019).

Esiintyminen Haliaksella

Pikku-uikku on Haliaksella satunnaisharhailija, vuoden 2022 loppuun mennessä suurin osa havainnoista koskee Ulkosataman puolella talvehtineita lintuja. Lisäksi asemalta on muutama havainto lokakuulta ja marraskuulta. Havaintomäärät ovat vähentyneet merkitsevästi seurantajakson aikana, mutta havaintojen kehitys tuskin kuvastaa Suomen pesimäkannan tilaa. Pikku-uikku runsastui talvilajina 2000-luvulla talvien leudontuessa, mutta harvinaistunut 2010- ja 2020-luvuilla, joten havaintomäärien muutosten taustalla lienee talvehtimisolosuhteiden muutokset. Pikku-uikkujen reviirimäärät ovat Suomessa pysytelleet 2000-luvulla ja 2010-luvulla melko vakaina (Lehtiniemi ym. 2019).

Lähde: Laji.fi lajikuvaukset
Kuvaustekstin laatijat:

Aki Aintila

CC BY 4.0

Tästä taksonista tehtyihin havaintoihin on kirjattu seuraavia biotooppitietoja