Lutikoilla (Cimex), kuten muillakin luteilla (Heteroptera), on pitkä ohut imukärsä mutta kasvinsyöjä- ja petoluteista poiketen ne käyttävät ravintonaan tasalämpöisten eläinten eli lintujen ja nisäkkäiden verta eli ne luokitellaan loisiksi. Suomessa esiintyvät lajit ovat 2,5-5,5 mm pitkiä, väriltään oranssinpunertavia, ruumiinmuodoltaa litteitä ja siivettömiä luteita eli ne eivät osaa lentää. Koska peitinsiivet puuttuvat (tai oikeastaan ne ovat hyvin surkastuneet) ruumiin jaokkeellisuus näkyy selvästi. Lutikoiden nuoruusvaiheet ovat kooltaan pienempiä ja väritykseltään vaaleampia kuin sukukypsät aikuiset, jopa hiukan läpinäkyviä. Myös nuoruusvaiheet imevät verta, jolloin niiden väri näyttää tummemmalta. Nuoruusvaiheita on viisi, joista jokainen kestää noin viikon. Aikuinen naaras voi elinaikanaan tuottaa jopa 500 munaa. Aikuiset elävät lämpötilasta ja ruoan saatavuudesta riippuen useita kuukausia.

Suvun (ja heimon) nimikkolaji lutikka eli seinälude on alunperin lepakoiden loinen, mutta se tilaisuuden tullen siirtyy ihmisen ja muidenkin eläinten riesaksi. Muut lutikat ovat isäntälajiuskollisia eivätkä viihdy ihmisasumuksissa.

Lutikka eli seinälude oli pitkään harvalukuinen Suomessa, mutta on viime aikoina yleistynyt merkittävästi todennäköisesti ulkomaanmatkojen yleistyttyä. Lutikka- eli seinäludehavaintoja tehdään erityisesti pääkaupunkiseudun asunnoista ja etelärannikon kesämökeiltä. Jos jatkuvalämmitteisestä asunnosta löytyy lutikoita, tarvitaan ammattitorjujan apua. Sen sijaan talvella kylmillään olevista rakennuksista lutikat saattavat hävitä itsestään, erityisesti jos välikatoissa usein viihtyvät ensisijaisina isäntäeläiminä toimivat lepakot eivät pysty palaamaan talvilepopaikoistaan takaisin rakennukseen nauttimaan kesäisistä päivistä.

Suomesta tavataan siis seuraavat lutikkalajit:

Cimex lectularius eli seinälude eli lutikka. Kulttuurilaji. Isäntänä toimivat ihminen, lepakot, rotat, kyyhkyt ja kanat.

Cimex columbarius eli kyyhkylutikka. Nimi on ollut virheellisesti lepakkolutikka. Isäntänä toimivat linnut, erityisesti kesykyyhky, mutta Suomen ainoa esiintymä on 50-luvulta Korppoosta kirjosiepon pesästä.

Cimex hirundinis eli pääskylutikka. Lajin entinen nimi on Oeciacus hirundinis, pääskylude. Isäntänä toimivat pääskyt ja tervapääsky (joka ei siis kuulu pääskyihin).

Lisäksi meillä saattaa esiintyä:

Cimex hemipterus eli tropiikinlutikka. Isäntänä toimii ainakin ihminen Pohjoismaissa. Suomesta on yksi havainto vuodelta 2010 Helsingistä matkatavaroista, mutta laji on mahdollisesti jo yleistynyt. Lajia ei vielä lueta Suomen lajistoon kuuluvaksi.

Cimex pipistrella (ei suomenkielistä nimeä). Lajista ei ole vielä havaintoja Suomesta, mutta se on löydetty Ruotsista ja Norjasta. Isäntänä toimivat ensisijaisesti lepakot, mutta lajia löytyy lintujenkin pesistä. Tätä lajia kannattaa pitää silmällä Suomessakin.

Lutikat – Cimex