Kääpiötytönkorento – Nehalennia speciosa
- Yleiskuvaus
- Media
- Tunnistus
- Biologia
- Taksonomia
- Esiintyminen
- Näytteet
- Uhanalaisuus
- Va – lampareet ja allikot (myös rimmet)
- Vi – Itämeri
- Vakiintunut
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
- Yhteensä ruutua
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
- Esiintyy havaintodatan perusteella – ei asiantuntijan arvioima
Levinneisyys Suomessa
Kääpiötytönkorento on Suomessa hyvin harvinainen laji. Nykyään sen ainoa varma lisääntymispaikka sijaitsee ahvenanmaalaisella letolla, josta laji löydettiin vuonna 2013. Tämän lisäksi Etelä-Savon luonnontieteellisestä maakunnasta löytyi todennäköinen lisääntymispaikka vuonna 2021. Uudellamaalla nykyisen Raaseporin alueen Tammisaaressa sijainneella ja vuonna 2002 löydetyllä lisääntymispaikalla lajia esiintyi usean vuoden ajan, mutta sitä ei enää havaittu vuoden 2008 jälkeen. Lisäksi 1900-luvulta tunnetaan Hangosta yksi lisääntymispaikka, joka hävisi 1960-luvulla.
Ensimmäinen julkaistu tieto kääpiötytönkorennosta Suomessa liittyy Espoossa vuonna 1922 kerättyyn yksilöön. Espoon yksilön ja Hangon esiintymän lisäksi Tammisaaresta on eri paikoilta neljä havaintoa, joista kolme on 1930-luvulta ja yksi vuodelta 1981. Vuonna 1950 laji tavattiin Porissa ja 1951 Ahvenanmaan Sundissa. Lisäksi on havainto Rauman seudulta. Ennen uuden vuosituhannen havaintoja lajia ei ollut havaittu Suomessa yli kahteenkymmeneen vuoteen.
2000-luvulla lajista on tehty muutamia yksittäishavaintoja etelärannikolla. Löydöt ovat Hangosta (2011), Espoosta (2014) ja Helsingistä (2006, 2012, 2016). Aktiivisesta etsinnästä huolimatta lajia ei kuitenkaan ole 2000-luvulla löydetty etelärannikon havaintopaikoilta yhtä yksilöä enempää, joten yksilöt ovat mitä ilmeisimmin kulkeutuneet näille paikoille muualta. Lisäksi sisämaasta tunnetaan yksittäislöytö Lopelta vuodelta 2015.
Alkuperä ja yleislevinneisyys
Kääpiötytönkorennon levinneisyys on laaja yltäen Belgiasta Japaniin. Lajin tunnettu levinneisyysalue on kuitenkin epäyhtenäinen ja laji on paikallinen tai taantunut suuressa osassa aluetta. Kääpiötytönkorento ei ilmeisesti kolonisoi uusia elinympäristöjä yhtä tehokkaasti kuin monet muut hentosudenkorennot. Tämä voi olla osasyynä populaatioiden eristyneisyyteen elinympäristöjen määrän Euroopassa vähennyttyä viime vuosisadalla esimerkiksi kosteikkojen kuivaamisen tai rehevöitymisen seurauksena.
Lajia tavataan laajalti ainakin osassa Puolaa, Baltian maita, Valko-Venäjää ja Saksan Baijeria. Keski-Euroopassa laji esiintyy hyvin harvinaisena Alppien ympäristössä. Levinneisyysalueen eteläreunalta Pohjois-Italiasta on löytynyt joitakin uusia lisääntymispaikkoja 2000-luvulla.
Kääpiötytönkorennon on arvioitu hävinneen ainakin Belgiasta, Luxemburgista ja Slovakiasta. Lisäksi Alankomaista, Ranskasta, Romaniasta, Tanskasta ja Tsekistä laji tunnetaan nykyään yhdeltä paikalta. Alankomaissa ja Ranskassa lajia ei ennen 2000-luvun havaintoja ollut tavattu yli sataan vuoteen. Myös Ruotsissa laji oli arvioitu hävinneeksi ennen kuin se löytyi lähes puolen vuosisadan tauon jälkeen Uplannin pohjoisosasta vuonna 2006. Tämän jälkeen lajia ryhdyttiin etsimään aktiivisemmin, minkä seurauksena Etelä-Ruotsista löytyi muutamia aiemmin tuntemattomia populaatioita. Virossa laji esiintyy saaria lukuun ottamatta koko maassa, mutta on paikoittainen ja mahdollisesti tunnettua yleisempi. Viime vuosina havaintoja on ilmoitettu myös Venäjän Karjalasta. Tanskassa ainoa tunnettu esiintymispaikka on mahdollisesti hiljattain kasvanut umpeen (Moeslund et al. 2019). Lajia ei ole tavattu Norjassa.
Kääpiötytönkorento saattaa olla havaittua tavallisempi Länsi-Siperian eteläosissa, josta se tunnetaan muutamilta paikoilta. Japanissa lajia tavataan paikoittaisena Hokkaidolla ja Honshun pohjoisosassa. Laji on ilmoitettu myös Pohjois-Kiinasta ja Etelä-Koreasta.
Kuvaaja esittää havaintojen ajallista jakaumaa, joka ei ole sama asia kuin lajin runsastuminen/väheneminen.
Tästä taksonista tehtyihin havaintoihin on kirjattu seuraavia biotooppitietoja