Epipleminae
- Yleiskuvaus
- Media
- Tunnistus
- Biologia
- Taksonomia
- Esiintyminen
- Näytteet
Yleiskuvaus
Pieniä tai keskikokoisia lumosiipiä. Koiraiden tympanum takaa vasta-tympanumista kitinisoituneen ulokkeen erottama. Etusiipien kärki ulkoneva ja ulkoreuna selvästi kovera sen takana; suonet R5+M1 ja M2 usein lähtevät samasta pisteestä. Takasiipien ulkoreunassa kannukset tai hampaat suonien Rs ja M3 kohdalla, se on usein vahvasti sisentynyt keskeltä; humeraaliala heikosti laajentunut, humeraalisuoni surkastunut tai puuttuu; joissakin suvuissa suoni M2 heikko tai puuttuu. Koiraiden takasiivissä frenulum (tavallisesti olemassa myös naarailla).
Toukkien pää on hypognaattinen. Iho on hienorakeinen, primaariset sukaset lähtevät ulkonevista nystyröistä; sekundaariset sukaset puuttuvat. Käsnäjalkojen hakaset järjestyneet keskelle vahvoiksi kaariksi; käsnäjalkojen sivuilla vahvasti kitinisoituneet levyt.
Koteloiden kremasterissa 4 paria koukkuja, mutta usein D2:t suurentuneet ja muut pienentyneet tai puuttuvat.
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
- Yhteensä ruutua
- Hyönteiset ja hämähäkkieläimet
- Perhoset