Kaakonkimalainen – Bombus schrencki
- Yleiskuvaus
- Media
- Tunnistus
- Biologia
- Taksonomia
- Esiintyminen
- Näytteet
- Söderman, G. & Vikberg, V. 2003 [2002]: Suomen myrkkypistiäisten luettelo ja levinneisyys. - Sahlbergia 7: 41–66.
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
- Yhteensä ruutua
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
Levinneisyys Suomessa
Ensimmäinen kaakonkimalainen maastamme löydettiin Pyhtäältä vuonna 2000 ja seuraavatkin havainnot kertyivät Kaakkois-Suomesta, kunnes 2010-luvulla laji alkoi levittäytyä ripeästi länteen ja pohjoiseen. Vuonna 2020 ensimmäiset yksilöt saavuttivat Pohjanlahden rannikon ja toistaiseksi pohjoisimmat havainnot on tehty Kokkolassa sekä sisämaassa Iisalmessa.
Alkuperä ja yleislevinneisyys
Kaakonkimalaisen levinneisyysalue ulottuu Euroopan puolelta itäisestä Saksasta Venäjän läpi aina Sahalinin saarelle. Laji elää Baltian maissa, mutta sitä ei ole – toistaiseksi – tavattu Ruotsista eikä Norjasta.
Kuvaaja esittää havaintojen ajallista jakaumaa, joka ei ole sama asia kuin lajin runsastuminen/väheneminen.
Tästä taksonista tehtyihin havaintoihin on kirjattu seuraavia biotooppitietoja