Elintavat

Papintappaja elää melkein yksinomaan työstetyssä puussa, jossa on kuorta jäljellä, kuten pintalaudoissa ja latojen hirsissä. Myös puuvarastojen kuivat kuorelliset havupuupöllit ja riitävän isot halot kelpaavat. Poikkeustapauksissa laji saattaa siirtyä myös puuvarastoissa kuorellisille lehtipuuhaloille. Papintappaja ilmestyy lähes aina uudisrakennuksille, joissa on käytety pintalautoja esim. kattorakenteissa. Laji elää samoissa rakennuksissa sukupolvi toisensa jälkeen usein toistakymmentäkin vuotta, niin kauan kuin kuin kuoren alla vain on käyttämätöntä tilaa. Sukupolviaika on yleensä 2 vuotta, mutta ravinnon käydessä vähiin se pitenee. Aikuisia papintappajia näkee usein puuvajoissa, lautakasoilla ja rakennusten seinillä (Heliövaara et al. 2004).

Syömäjäljet

Papintappajan leveät, litteäpohjaiset toukkakäytävät kulkevat kuoren alla uurtaen syvään ja teräväreunaisesti pintapuuta. Käytävät ovat keskimäärin 10-13 mm leveitä. Toukan leukojen jäljet näkyvät selvästi käytävän pohjassa. Kun laji elää vuosikausia samassa laudassa, on koko kuoren alusta lopulta täynnä toisiinsa yhtyviä käytäviä ja niiden väliin jääviä kapeita harjanteita. Täysikasvuinen toukka kaivautuu puun sisään koteloitumaan enintään 4 cm syvyyteen. Koteloitumiskäytävä on tasaisesti kaartuva, ei jyrkkäkulmainen. Aikuinen poistuu puusta saman litteän soikean reiän kautta mistä toukka kaivautui puun sisään ja jyrsii läpimitaltaan n. 8 x 3 mm ulostuloreiän puun kuoreen (Heliövaara et al. 2004).

Papintappaja – Callidium violaceum