Liejutaskurapu levittäytynyt edelleen – uusimmat havainnot pääkaupunkiseudulta

18.11.2022 10:49 - Maarit Perkonoja

Vuonna 2009 Suomen rannikolle ilmaantunut taskurapuihin kuuluva pienikokoinen liejutaskurapu jatkaa levittäytymistään. Liejutaskurapu ilmaantui ensin Naantalin vesille. Sieltä se levisi Saaristomerelle, jossa liejutaskurapukanta on runsain. Vuosikymmenen ajan liejutaskurapu ei levinnyt Saaristomereltä idemmäs, mutta viime vuosina se on jatkanut levittäytymistä Suomenlahdelle. Uusimmat havainnot on tehty loppukesästä Kirkkonummen, Espoon ja Helsingin edustalta. Ravut ovat levinneet myös Pohjanlahdella, missä pohjoisimmat havainnot on tehty Rauman seudulla. Lisäksi laji elää Ahvenanmaan vesillä.

Uusimpien havaintojen tueksi kaivataan nyt kansalaisten havaintoja liejutaskuravusta varsinkin uusilta esiintymisalueilta pääkaupunkiseudulta ja Pohjanlahdelta.

Tutkijat Katriina Könönen ja Maiju Lehtiniemi SYKEstä muistuttavat, että taskurapuja ei saa siirtää alueelta toiselle. Lisäksi havaitut yksilöt tulisi poistaa merestä.

Liejutaskurapu on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Samalta seudulta meille on laivojen painolastivesien mukana kulkeutunut muitakin äyriäislajeja, kuten esimerkiksi tiikerikatka, jotka nekin ovat jo monin paikoin hyvin runsaita etenkin Suomenlahdella. Yhteistä lajeille on se, että ne viihtyvät murtovesissä. Ne eivät ole kovin vaateliaita, ja niiden lisääntymispotentiaali on suuri. Kerran runsastuttuaan niistä on lähes mahdotonta päästä eroon.

Lue lisää Suomen ympäristökeskuksen tiedotteesta