Suomen eliölajien luettelon vuosiversio 2024 on julkaistu
Suomen Lajitietokeskus on tänään julkaissut Suomen eliölajien lajiluettelon vuosiversion 2024. Lajitietokeskus ylläpitää Suomen kansallista lajiluetteloa, josta julkaistaan vuosittain viittauskelpoinen versio, jonka tietosisältö ei muutu julkaisuhetken jälkeen. Lajiluettelossa 2024 on mukana jo yli 44 000 Suomessa esiintyvää lajia.
Vuonna 2024 luettelo on täydentynyt erityisesti uusilla tai päivitetyillä suomenkielisillä nimillä. Kaikille Suomen hämähäkkilajeille on lisätty hämähäkkityöryhmän ja hämähäkkiharrastajien luomat nimet. Hämähäkkien lisäksi kaikille Suomessa tavatuille sahapististiäislajeille on laadittu uusi suomenkielinen nimistö. Myös päivänkorentojen ja maasiirojen suomenkieliset nimet on päivitetty.
Suomesta vuonna 2024 löytyneitä uusia lajeja olivat mm. harrastajien löytämät piennarheinäsirkka (Corthippus dorsatus) ja vuori-imarre (Oreopteris limbosperma).
Suomen Lajitietokeskuksen ylläpitämään tietokantaan kootaan ajantasainen tieto Suomessa esiintyvistä eliölajeista, niiden nimistöstä, esiintymisestä sekä biologisista ja hallinnollisista ominaisuuksista kuten uhanalaisuustiedoista. Lajiluettelo on dynaaminen ja eri eliöryhmien asiantuntijat päivittävät nimistöä jatkuvasti. Päivittyvä luettelo on käytettävissä Laji.fi-portaalissa.
Luettelossa on pääosin aitotumaisia monisoluisia eliöitä. Vuosiversiossa ovat mukana lajit ja lajia alemmat taksonit yleiskielisine nimineen. Synonyymit ja muut lajiin liittyvät tiedot voi tarkistaa Laji.fi-portaalista lajikorteilta, esim. kirjomailapistiäinen (Arge cyanocrocea).
Lajiluettelossa yhdistetään vuosittain vuoden alussa lajikäsitteet käytössä olleisiin nimiin. Jokaiselle taksonille on annettu yksilöllinen tunniste, joka ei muutu, mikäli lajikäsitys ei muutu. Tarkemmin taksonomian hallinnasta voi lukea info.laji.fi -sivustolta.
Lajiluettelon vuosiversiossa 2024 on dokumentoitu myös vuoden aikana taksonomiassa tapahtuneet muutokset. Muutokset on kuvattu eliöryhmien kuvailutiedoissa sekä listattu erillisessä muutostiedostossa.
Lajiluettelo on ladattavissa osoitteesta laji.fi/lajiluettelo.
Suomen Lajitietokeskuksen koordinoinnista vastaa Helsingin yliopiston alainen Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus.
Lisätietoja:
- Eija-Leena Laiho, tietotekniikkasuunnittelija – Helsingin yliopisto Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus eija-leena.laiho@helsinki.fi p.050-3182454
- Tea von Bonsdorff, suojelusuunnittelija – Helsingin yliopisto Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus tea.vonbonsdorff@helsinki.fi p. 050-3185199