Piikkisimppu Taurulus bubalis

Yleiskuvaus

Nimensä mukaisesti täynnä piikkejä oleva piikkisimppu on kallioisten ja kivikkoisten merenpohjien simppulaji.
Pituus tavallisesti 9–13 cm, suurimmillaan maailmalla noin 17 cm. Piikkisimppu on muodoltaan suuripäinen ja matala, edestä leveä ja pyrstöä kohti kaventuva. Sen perusväritys vaihtelee kellertävän ruskeasta punaruskeaan. Vatsa on vaalea ja sini-vihertävä. Lisäksi ihossa on runsaasti tummia laikkuja, jotka muodostavat tummat poikkijuovat. Kutuaikana värit voimistuvat ja koiraiden vatsaan ilmestyy myös punaista. Kylkiviivan reunoilla olevia pieniä luupiikkejä lukuun ottamatta iho on sileä. Suu on leveä ja pienihampainen. Selkäevät ovat kiinni toisissaan. Kiduskannessa on kolme piikkiä, joista kaksi ala- ja yksi yläosassa.

Lähde: Pinkka oppimisympäristö: Vesieliöiden lajintunnistus - Kalat CC BY 4.0

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

Suomesta yhteensä
havaintoa
?
ruutua
Havaintojen lkm
  • Yhteensä ruutua
Lajiluettelo
Lajitietokeskuksen lajiluettelo
Tieteellinen nimi
Taurulus bubalis
Auktorit
(Euphrasen, 1786)
Yleiskieliset nimet
  • piikkisimppu (suomi)
  • oxsimpa (ruotsi)
  • Longspined bullhead (englanti)
Tunniste
http://tun.fi/MX.53208
Taksonominen taso
laji
Esiintyminen Suomessa
Julkaistu tieto Suomesta
Esiintymisen tyyppi
  • Vakiintunut
Hallinnolliset lajitiedot
  • Kalalajit, joihin sovelletaan luonnonsuojelulakia (LSA 1997/160, liite 1) ?
Uhanalaisuus Suomessa
  • 2019 DD – Puutteellisesti tunnetut
  • 2010 DD – Puutteellisesti tunnetut
Asiantuntija
  • Risto Väinölä
DNA-viivakoodisekvenssit
Eliöryhmät
  • Kalat
  • Euroopan kalat