Kivinilkka Zoarces viviparus

Yleiskuvaus

Kivinilkka on heimonsa ainoa edustaja Suomessa johtuen sen kyvystä sietää alhaisia suolapitoisuuksia. Laji on muiden suomalaisten kalojen joukossa erikoinen, sillä naaraat synnyttävät tieteellisen nimensä mukaisesti eläviä poikasia.
Paino tavallisesti 50–200 g, enintään noin 500 g. Kivinilkan ruumiinmuoto on ankeriasmaisen pitkulainen ja pyrstöä kohti kapeneva. Sen pinta on pienisuomuinen ja limainen. Pää on pieni ja korkeuttaan leveämpi, silmät sijaitsevat päälaella ja huulet ovat turpeat. Väritys on kirjava ja vaihtelee vihertävän harmaasta punaruskeaan. Kyljillä on tummaa aaltokuviota joka jatkuu selkään. Evät ovat punertavat. Selkä- ja peräevät ulottuvat pyrstöön asti, eikä kivinilkalla ole varsinaisesti erillistä pyrstöevää. Kivinilkan ruodot ovat vihreät johtuen niiden sisältämästä vivianiitista. Uimarakko puuttuu.

Lähde: Pinkka oppimisympäristö: Vesieliöiden lajintunnistus - Kalat CC BY 4.0

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

Suomesta yhteensä
havaintoa
?
ruutua
Havaintojen lkm
  • Yhteensä ruutua
Lajiluettelo
Lajitietokeskuksen lajiluettelo
Tieteellinen nimi
Zoarces viviparus
Auktorit
(Linnaeus, 1758)
Yleiskieliset nimet
  • kivinilkka (suomi)
  • tånglake (ruotsi)
  • Eelpout (englanti)
Tunniste
http://tun.fi/MX.53190
Taksonominen taso
laji
Esiintyminen Suomessa
Julkaistu tieto Suomesta
Esiintymisen tyyppi
  • Vakiintunut
Uhanalaisuus Suomessa
  • 2019 LC – Elinvoimaiset
  • 2010 LC – Elinvoimaiset
  • 2000 LC – Elinvoimaiset
Asiantuntija
  • Risto Väinölä
DNA-viivakoodisekvenssit
Eliöryhmät
  • Kalat
  • Euroopan kalat