Naali Vulpes lagopus

Yleiskuvaus

Naali on pieni koiraeläin, joka elää Suomen pohjoisimmilla tunturialueilla. Se on sopeutunut hyvin kylmään ilmastoon, ja sen paksu valkoinen talviturkki pitää sen lämpimänä jopa -40 asteen pakkasessa. Kesällä naalin turkki on ruskea.

Naali oli aiemmin Suomessa kohtalaisen runsaslukuinen, mutta metsästys 1900-luvun alkuun mennessä hävitti sen lähes kokonaan. Naali rauhoitettiin Suomessa vuonna 1940, mutta sen kanta ei ole elpynyt entiselleen.

Naalin pääasiallista ravintoa ovat sopulit ja myyrät, ja naalin kannan vaihtelu on merkittävästi riippuvainen pikkujyrsijöiden kannanvaihteluista. Se pesii vanhoissa luolastoissa ja louhikoissa.

Kettu kilpailee naalin kanssa ravinnosta ja pesäpaikoista. Kettujen levittäytyminen tunturialueille on vaikuttanut naaleihin negatiivisesti.

Suojelutoimien kuten naalille tarkoitettujen ruokinta-automaattien ja naapurimaiden yhteistyön ansiosta naalin kanta on vahvistunut viime vuosina. Vuonna 2022 naali pesi Suomessa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1996. Suomessa tavataan vuosittain 5–10 naalia.

Naali on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi (CR) ja erityisesti suojeltavaksi. Se on rauhoitettu luontodirektiivin liitteen II priorisoitu sekä liitteen IV laji.

Lähde: Laji.fi lajikuvaukset
Kuvaustekstin laatijat:

Mikko Heikkinen/Luomus, 31.3.2023

CC BY 4.0

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

Suomesta yhteensä
havaintoa
?
ruutua
Havaintojen lkm
  • Yhteensä ruutua
Lajiluettelo
Lajitietokeskuksen lajiluettelo
Tieteellinen nimi
Vulpes lagopus
Auktorit
(Linnaeus, 1758)
Yleiskieliset nimet
  • naali (suomi)
  • fjällräv (ruotsi)
  • Arctic fox (englanti)
Tunniste
http://tun.fi/MX.46542
Taksonominen taso
laji
Esiintyminen Suomessa
Julkaistu tieto Suomesta
Hallinnolliset lajitiedot
  • Uhanalaiset lajit (LSA 1997/160, liite 4 2021/521) ?
  • Erityisesti suojeltavat lajit (LSA 1997/160, liite 4 2021/521) ?
  • EU:n luontodirektiivin II-liite ?
  • EU:n luontodirektiivin IV-liite ?
  • EU:n ensisijaisesti suojeltavat lajit (luontodirektiivin II-liite) ?
  • EU:n luontodirektiivin liite II, Suomen Natura-lajit ?
  • Kiireellisesti suojeltavat lajit (SYKE 2020) ?
  • VANHA Kiireellisesti suojeltavat lajit (SYKE 2010–2011) ?
  • Riistanisäkäs (Metsästyslaki 1993/615; 2019/683) ?
  • VANHA Uhanalaiset lajit (LSA 1997/160, liite 4 2013/471) ?
  • VANHA Erityisesti suojeltavat lajit (LSA 1997/160, liite 4 2013/471) ?
Uhanalaisuus Suomessa
  • 2019 CR – Äärimmäisen uhanalaiset
  • 2015 CR – Äärimmäisen uhanalaiset
  • 2010 CR – Äärimmäisen uhanalaiset
  • 2000 CR – Äärimmäisen uhanalaiset
Asiantuntija
  • Thomas Lilley
DNA-viivakoodisekvenssit
Eliöryhmät
  • Nisäkkäät