Kanadanvesirutto Elodea canadensis

Yleiskuvaus

Kanadanvesirutto on väriltään tummanvihreä 30–200 cm pituiseksi kasvava rantojen uposkasvi, jota esiintyy Suomessa sisävesillä ja Itämeren rannoilla. Se viihtyy erityisesti emäksissä ja rehevissä järvissä, mutta kasvaa myös hitaasti virtaavissa joissa, isoissa ojissa sekä vähäsuolaisessa murtovedessä. Nimi ”rutto” viittaa kasvin sitkeyteen ja nopeaan leviämiseen, koska rehevissä järvissä se voi muodostaa massiivisia kasvustoja. Laji pysyy muuten upoksissa, mutta sen kukat kohoavat vedenpinnan yläpuolelle. Vesirutto talvehtii vihreänä ja alkaa kasvaa heti jäiden lähdettyä.

Vesirutto kasvaa kärjistään ja haaroo runsaasti. Euroopassa on havaintoja ainoastaan emikasveista, joten lajin oletetaan lisääntyvän ainoastaan kasvullisesti verson kappaleista. Kasvullinen levittäytyminen on hyvin tehokasta, sillä kanadanvesirutto katkeaa helposti ja lisääntyy hyvin pienistäkin kasvinpalasista. Verson palaset voivat levitä uusille alueille luontaisesti aallokon, virtausten ja lintujen kuljettamana sekä ihmisen aiheuttamana veneiden, pyydysten ja muiden kalastusvälineiden mukana.

Lähde: Laji.fi lajikuvaukset
Kuvaustekstin laatijat:

Päivitys 2021

CC BY 4.0

Kasvumuoto

Monivuotinen ruohovartinen uposkasvi.

Varsi

Varsi on hento, haarallisista nivelistä juurtuva. Syksyllä syntyvät varren ja haarojen kärjet talvehtivia.

Lehti

Lehdet ovat varren alaosassa vastakkain, pääosassa vartta kolmen kiehkuroina, ruodittomia. Lapa on 7–13 x 2–3 mm, kapeanpuikea – pitkulainen, tavallisesti hieman käyrä, hienosahainen.

Kukka

Kukat ovat yksineuvoisia, yksittäin, lehtihankaisia, pitkäperäisiä, pintaan yltäviä. Perän tyvellä on 2 pientä ylälehteä. Lähes valkoiset terälehdet ovat 2–3 mm, jokseenkin verholehtien pituisia. Emikukassa on 3 joutohedettä ja 3 emiä. Suomessa esiintyy vain emikasveja.

Lähde: Pinkka oppimisympäristö: Kasvitieteen retkeily Ahvenanmaalle - Nåtön biologinen asema, pihapiiri CC BY 4.0

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

Suomesta yhteensä
havaintoa
?
ruutua
Havaintojen lkm
  • Yhteensä ruutua
Lajiluettelo
Lajitietokeskuksen lajiluettelo
Tieteellinen nimi
Elodea canadensis
Auktorit
Michx.
Yleiskieliset nimet
  • kanadanvesirutto (suomi)
  • vattenpest (ruotsi)
  • Canadian waterweed (englanti)
Tunniste
http://tun.fi/MX.40119
Taksonominen taso
laji
Esiintyminen Suomessa
Kokoelmanäyte Suomesta
Esiintymisen tyyppi
  • tulokas, uutta perua, vakinainen
  • kokonaan viljelyperäinen
Tämä laji on vieraslaji
VakiintuneisuusVakiintunut
Hallinnolliset lajitiedot
  • Kansallinen vieraslajistrategia (VN 2012) ?
  • Kansallisesti haitalliseksi säädetty vieraslaji (Kansallinen vieraslajiluettelo) (VN 704/2019, VN 912/2023) ?
Uhanalaisuus Suomessa
  • 2019 NA – Arviointiin soveltumattomat
  • 2010 NA – Arviointiin soveltumattomat
Asiantuntija
  • Pertti Uotila
DNA-viivakoodisekvenssit
Elodea canadensis
35 julkista näytettä
Eliöryhmät
  • Putkilokasvit
  • Kasvien elomuodot
  • Vesikasvit
  • Uposlehtiset