Pihaharsokorento (pihakorento) – Chrysoperla carnea

Pihaharsokorento on sukunsa ainoa edustaja Suomessa. Se on harsokorennoksi melko pienikokoinen, kesällä kirkkaanvihreä laji ja usein sen selkäpuolella kulkee selkeä vaalea keskijuova. Lajin väritys muuttuu kuitenkin talvella selvästi kellertävämmäksi tai punertavaksi. Haalistuneita pihaharsokorentoja voi tavata usein ikkunoiden välistä talvehtimasta. Piharasokorennon lisäksi ainoastaan siroharsokorento (Peyerimhoffina gracilis) talvehtii Suomessa aikuisena.

Pihaharsokorento elää hyvin monenlaisissa elinympäristöissä, kuten puutarhoissa, puistoissa, lehtipuuvaltaisissa metsänreunoissa, rantapensaikoissa sekä erilaisilla niityillä. Aikuinen pihaharsokorento käyttää ravintonaan kasvien mettä ja siitepölyä, sekä kirvojen erittämää nestettä. Lajin toukat sen sijaan ovat petoja ja ne syövät erityisesti kirvoja. Toukkia käytetäänkin biologisessa torjunnassa. Toukkia voi löytää runsaina esimerkiksi kuivien niittyjen ruohovartisesta kasvillisuudesta. Toukalla on näyttävät leukakoukut, joilla se pystyy nipistämään kipeästi ihmistäkin. Herkimmille tämä saattaa aiheuttaa ihoärsytysoireita. Harsokorennon munat ovat soikeita vihreitä pallukoita pitkien ohuiden varsien päässä, joita tarkkasilmäinen voi löytää erilaisilta lehtipuilta.

Pihaharsokorennon erottaa muista kokovihreistä harsokorentolajeista sen värityksestä, ruumiinkoosta, siipien muodosta ja vuodenajanaikaisuudesta vaikkakin lajilla saattaa olla useita sukupolvia kesässä Suomessakin. Selkein tuntomerkki on, että sen etusiiven r-m-poikkisuoni ei osu im-soluun, kuten kaikilla muilla lajeilla. Yksityiskohtien tunnistamiseen tarvitaan kuitenkin usein mikroskooppia tai muuta suurentavaa laitetta, jotta mahdollisesti pihaharsokorennolta puuttuvat mustat pisteet ja kuvioinnit, sekä siipisuonien poikkisuonet erottuvat selvästi.

Pihaharsokorennon on alunperin ajateltu olevan holarktinen laji eli se esiintyisi koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Viimeaikaisten DNA-tutkimusten myötä on kuitenkin huomattu, että Chrysoperla carnea onkin ryhmä lähisukuisia lajeja, joita ei voi ulkoisista tuntomerkeistä erottaa toisistaan. Euroopassa esiintyy ainakin kaksi eri lajia tai geneettisesti erotettavaa muotoa, joista Suomessa esiintyvä muoto on muuallakin Euroopassa sopeutunut elämään viileämmissä olosuhteissa ja korkeammalla merenpinnasta (1000 m) kuin toinen geneettinen muoto. Suomessa esiintyvä laji on todennäköisesti nimenomaa Chrysoperla carnea-lajia, kun muut ovat tieteelle vielä kuvaamattomia lajeja tai mahdollisesti alalajeja.