Vaeltajakotilo – Potamopyrgus antipodarum
- Yleiskuvaus
- Media
- Tunnistus
- Biologia
- Taksonomia
- Esiintyminen
- Näytteet
- Vieraslajit
Yleiskuvaus
Vaeltajakotilo (Potamopyrgus antipodarum) kasvaa alkuperäalueellaan jopa 11 mm mittaiseksi, mutta luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolella sen on havaittu saavuttavan suurimmillaan vain noin 6 mm pituuden. Suhteellisen pitkulainen kotilo on yleensä vaaleanharmaa, mutta väritys voi vaihdella vaaleasta kellertävään ja lähes tummanruskeaan. Kierteet etenevät myötäpäivään ja niitä on usein 5 tai 6. Joillakin yksilöillä kuoren kierteiden keskellä kulkee hieman koholla oleva, karvainen sauma. Kotilon aukkoa peittävässä kannessa eli operculumissa on spiraaliset kasvuviivat.
Vaeltajakotilo on ovoviviparinen, eli jälkeläiset kehittyvät munissa naaraan sisällä kunnes ovat valmiita kuoriutumaan. Lisäksi laji pystyy lisääntymään myös partenogeneettisesti eli ilman hedelmöitystä. Suurin osa populaation yksilöistä onkin yleensä naaraita, ja laji on helppo tunnistaa, mikäli se kantaa munia tai juuri kuoriutuneita jälkeläisiä vaipassaan.
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
- Yhteensä ruutua
- vaeltajakotilo (suomi)
- nyzeeländsk tusensnäcka (ruotsi)
- New Zealand mudsnail (englanti)
- Vakiintunut
- Ihmisen vaikutuksesta
Vakiintuneisuus | Vakiintunut |
---|
Muu vieraslaji ?
- 2019 NA – Arviointiin soveltumattomat
- 2010 NA – Arviointiin soveltumattomat
- 2000 LC – Elinvoimaiset
- Risto Väinölä
- Nilviäiset
- Vesikotilot