Ischnocera

"Väiveet" (alalahkot Amblycera, Ischnocera ja Rhynchophthirina, vain kahta ensimmäistä esiintyy Suomessa) ovat erittäin pieniä tai pieniä useimmiten lintujen, ja joskus nisäkkäiden ulkoloisia, joiden ruumis on dorsoventraalisesti = selkä-vatsa-suunnassa litistynyt, kova ja taipuisa. Tämä kuvaus käsittelee kaikkien kolmen alalahkon edustajien yhteisiä tuntomerkkejä edustaen perinteistä "väiveiden" (aiemmin omakseen luultu alalahko Mallophaga) alalahkoa.

"Väiveiden" pää on tavallisesti leveämpi kuin keskiruumis. Siinä on hyvin pienet verkkosilmät ja pistesilmiä ei ole. Tuntosarvet ovat alle puolet pään pituudesta. Suuosat ovat purevat. Väiveillä ei ole siipiä. Keskiruumiin 1. jaoke (prothorax) on tavallisesti erillään kahdesta muusta jaokkeesta, jotka puolestaan voivat olla yhteensulautuneet. Väiveiden jalat ovat lyhyet ja rotevat, ja niissä on kiinnittymiseen ja roikkumiseen kehittyneet kynnet. Kussakin jalassa on yksi tai kaksi voimakasta kynttä. Ruumis on usein varusteltu erilaisilla aistikarvoilla.

Ruumiin pituus maailmalla 1-10 mm, mutta useimmiten alle 6 mm.

"Väiveet" on luokiteltu perinteiseksi yhdeksi täiden ja väiveden lahkon (Phthiraptera) alalahkoksi (Mallophaga), mutta nykyään Mallophaga-lahko jaetaan kolmeen alalahkoon, Amblycera, Ischnocera ja Rhynchophthirina. Niistä kahta ensimmäistä esiintyy Suomessa, kolmannen alalahkon edustajien ollessa norsujen ja sarvikuonojen loisia.

Parittelun jälkeen naaraat liimaavat munansa isäntäeläimen karvoihin tai höyheniin. Partenogeneesi (lisääntyminen ilman hedelmöitystä) on mahdollista, mutta harvinaista.

Muodonvaihdos on vähittäinen. Toukka on aikuisen kaltainen.

Elinkierto munasta aikuiseksi kestää vain noin yhdestä viikosta muutamaan viikkoon isännän tarjoamassa tasalämpöisessä ympäristössä.

Talvehtiminen oletettavasti mahdollista kaikissa muodoissa.

Ravintona sekä toukilla että aikuisilla höyhenet, karvat, ihon pintakerrokset ja joskus veri.

Isäntäeläimiensä, lintujen ja nisäkkäiden, pinnalla. Täit ja väiveet ovat obligaatteja ulkoloisia, eivätkä esiinny ilman isäntiään. Ne ovat moni- tai yksi-isäntäisiä, mutta isäntäspesifisyys on korkeaa. Monet lajit pysyttelevät isäntänsä tietyissä osissa, esimerkiksi päässä tai niskassa. 

Taloudellinen ja ekologinen merkitys suuri: merkittäviä karjan, kotieläinten ja osa lajeista myös ihmisten syöpäläisiä. Voivat levittää bakteeri- ja virussairauksia.

Chinery, M.1978: Pohjois-Euroopan hyönteiset. — Kustannusosakeyhtiö Tammi. 353 s.

Chinery, M. 1999. Euroopan hyönteisopas. — Otava. 290 s.

McGavin, G. C. 2001: Essential Entomology. — Oxford University Press. 318 s.