Tutkimuksessa paljastui kaksi Suomelle uutta vierasperäistä kalalajia

14.01.2021 08:54 - Liisa-Maija Aukia (päivitetty: 14.01.2021 10:24)

Vieraslajit ovat kasvava riski uhanalaisille lajeille. Päinvastoin kuin luullaan, uuden lajin tuonti ja päästäminen luontoon on riski myös luonnon monimuotoisuudelle.

Varsinais-Suomessa on löytynyt kaksi kalalajia, joita ei ole aiemmin tavattu Suomessa. Lajit havaittiin aurinkoahvenesiintymien kartoitusten ja tutkimusten yhteydessä. Haitallisiin vieraslajeihin lukeutuvan aurinkoahvenen (Lepomis gibbosus) tilannekatsaus ja hallintasuunnitelmaehdotus julkaistaan ensi viikolla. Kartoituksissa vieraslajeja tavattiin kaikkiaan yli 50 varsinaissuomalaisesta lammesta.

Uudet löydetyt lajit, nokkasärki (Chondrostoma nasus, kuva 1) ja katkerokala (Rhodeus amarus, kuva 2), ovat kaukana kotiseuduiltaan. Keski-Euroopan joet ovat vaelluksistaan tunnettujen nokkasärkiparvien luontaisia elinalueita. Katkerokalan alkuperäiseltä esiintymisalueelta Mustameren pohjoispuolelta lajia on levitetty pitkän ajan kuluessa kauas länteen ja pohjoiseen. Katkerokala on löydetty myös Virosta vuonna 2019. Lajien lähin yhteinen esiintymisalue on nykyään Puolassa. Onkin todennäköistä, että joku on tuonut lajit tullessaan ja päästänyt ne varsinaissuomalaiseen lampeen.

Kuva 1. Nimensä mukaisesti nokkasärki muistuttaa hieman särkeä, mutta sen suu on kuonomaisen rustomuodostuman alla. Ravinnon nokkasärki hankkiikin lähinnä pohjalta. Nokkasärki voi saavuttaa jopa 1,5 kg painon ja 40 cm pituuden, mutta usein yksilöt ovat 20–30 cm pituisia, kuten meilläkin. Kuva: Lauri Urho, Luke
Kuva 2. Katkerokala ei kasva 12 cm suuremmaksi. Laji tulee sukukypsäksi jo 3¬–6 cm mittaisena. Kutuaikana koiras (vasemmalla) erottuu värikkäämpänä sinivioletin ja roosan sävyissä ja naaraalle (oikealla) kehittyy munanasetin. Kalan erikoispiirre onkin munien asettaminen kehittymään simpukoiden sisään. Katkerokala hakee usein suojaa kasvillisuudesta ja myös käyttää kasveja ravintonaan. Poikasten löytyminen kertoo lisääntymisestä myös Suomessa, joskin vasta muutaman talven jälkeen tiedetään varmasti, onko lampeen syntynyt pysyvä kanta. Kuva: Lauri Urho, Luke

Vielä ei tiedetä, mitä vaikutuksia vierailla kalalajeilla voisi olla lammen muulle lajistolle. Pääasiassa kasviperäistä ravintoa käyttävien lajien ei vielä nykyisellä kalatiheydellä uskoisi aiheuttavan haittaa kotimaisille lajeille, mutta asiaa ei ole toistaiseksi tarkemmin tutkittu.

”Nokkasärkien tiedetään kantavan ihmiseenkin tarttuvaa maksamatoa, joka voi väli-isäntien, esimerkiksi lintujen, avulla levitä myös muihin vesistöihin. Katkerokala taas voi kantaa lohikaloihin tarttuvaa tautia. Vieraiden kalalajien tuonti ja istuttaminen ilman valvontaa onkin kuin pelaisi venäläistä rulettia Suomen luonnolla”, lajit löytänyt erikoistutkija Lauri Urho Luonnonvarakeskuksesta sanoo.

Tiedetään, että useiden vieraiden lajien tuontia ja luvatonta luontoon levittämistä on tapahtunut Varsinais-Suomessa jo noin vuosikymmenen ajan. Kalojen tuonti Suomeen vaatii luvan. Samoin lupa tarvitaan niiden istuttamiseen luonnonvesiin.

”Vieraslajien istuttamiseen ei lupaa tulisi edes myöntää, mikäli kyseessä on laji, joka voisi aiheuttaa haittaa alkuperäiselle luonnolle. Tällaisia lupia ei tiedetä myöskään myönnetyn. Säädöksiä ei ilmeisesti tunneta tai ollaan välinpitämättömiä. Luvattomista istutuksista ei ole kerrottu edes vesialueenomistajille”, Urho sanoo.

Viimeisen 30 vuoden aikana Suomessa havaituista kymmenestä uudesta kalalajista yhdeksän on ollut vieraslajeja eli ihmistoiminnan takia Suomeen tulleita. Tutkijasta on huolestuttavaa, että vieraslajien maahantuonti ja levittäminen jatkuu kielloista huolimatta.

”Taustalla voi olla myös tietämättömyyttä. Toivomme, että jakamalla tietoa vieraslajien riskeistä ja uhista luvaton tuonti ja levittäminen saadaan loppumaan”.

Lisätietoja lajeista:

kalahavainnot.luke.fi/kalalajitieto/fi/katkerokala

kalahavainnot.luke.fi/kalalajitieto/fi/nokkasarki

Lisätietoja antaa:

Erikoistutkija Lauri Urho, Luonnonvarakeskus (Luke), puh. 029 532 7258, lauri.urho(at)luke.fi