Liejutaskurapu ja muut Itämeren vieraslajit levittäytyneet edelleen

23.10.2020 07:08 - Merja Högnäsbacka (päivitetty: 06.11.2020 12:02)

Suomen ympäristökeskuksen tutkijat ovat havainneet, että vuonna 2009 Suomen rannikolle ilmaantunut taskurapuihin kuuluva pienikokoinen liejutaskurapu jatkaa levittäytymistään.

Alun perin Naantalin vesiltä alkanut vieraslajin invaasio ulottuu laajalti Saaristomerelle, jossa kanta on runsain. Liejutaskuravun levinneisyys idän suuntaan pysyi vuosikymmenen ajan Saaristomerellä, mutta tänä kesänä havaintoja on alkanut tulla idempää Hankoniemeltä asti. Ravut ovat levinneet myös Pohjanlahdella, jossa pohjoisimmat havainnot ovat Rauman seudulta, ja lisäksi laji elää myös Ahvenanmaan vesillä. Tutkijat Katriina Könönen ja Maiju Lehtiniemi SYKEstä muistuttavat, ettei taskurapuja saa siirtää alueelta toiselle ja että havaitut yksilöt tulisi poistaa merestä.

Liejutaskuravun alkuperä on Pohjois-Amerikassa. Samalta seudulta meille on laivojen painolastivesien mukana kulkeutunut muitakin äyriäislajeja, kuten sirokatkarapu ja tiikerikatka, jotka nekin ovat jo monin paikoin hyvin runsaita etenkin Suomenlahdella. Yhteistä lajeille on se, että ne viihtyvät murtovesissä, eivät ole kovin vaateliaita ja lisääntymispotentiaali on suuri. Kerran runsastuttuaan niistä on lähes mahdotonta päästä eroon.

Lue lisää ja katso liejutaskuravun levinneisyyskartat SYKEn tiedotteesta: www.syke.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Tiedotteet/Liejutaskurapu_ja_muut_Itameren_vierasla(58976)

Tee havaintoilmoitus liejutaskuravusta: vieraslajit.fi/fi/lajit/MX.53034/show