Joutomaalle levinneitä kanadanpiiskuja Helsingin Viikissä. Kuva: Liisa-Maija Aukia
Joutomaalle levinneitä kanadanpiiskuja Helsingin Viikissä. Kuva: Liisa-Maija Aukia

Pohjois-Amerikasta kotoisin olevat piiskut, isopiisku (Solidago gigantea), kanadanpiisku (S. canadensis) ja korkeapiisku (S. altissima) kukkivat parhaillaan näyttävin keltaisin kukinnoin. Syksy onkin hyvää aikaa havaita ja tunnistaa nämä vieraslajikasvit ja ryhtyä toimeen niiden leviämisen estämiseksi.

Pohjoisamerikkalaiset piiskut ovat monivuotisia, nopeakasvuisia, kookkaita kasveja, jotka muodostavat laajoja kasvustoja suikertavan juurakkonsa avulla. Vieraista piiskuista yleisin kanadanpiisku voi kasvaa 1,5 metriä korkeaksi. Nimensä mukaisesti korkeapiisku ja isopiisku ovat vieläkin kookkaampia kasvaen jopa 2,5-metrisiksi. Puutarhoissa suosiossa ovat myös tarhapiiskulajikkeet (S. Canadensis -ryhmä), jotka on risteytetty kanadanpiiskusta ja muista piiskuista.

Piiskut ovat olleet suosittuja koristekasveja suomalaisilla pihoilla, puutarhoissa ja viljelypalstoilla jo pitkään. Ensimmäinen havainto luontoon karanneesta kanadanpiiskusta on vuodelta 1910. Karkulaispiiskut viihtyvät monenlaisissa elinympäristöissä, kuten niityillä, joutomailla, tienpientareilla sekä joen ja ojan penkoilla.

Nämä komeat perennat leviävät hanakasti runsaan siementuotantonsa ja sitkeän juurakkonsa ansiosta. Yksi kasvi voi tuottaa yli 10 000 siementä, jotka leviävät tuulten mukana pitkiä matkoja. Piiskut voivat myös helposti levitä juurakon kappaleiden tai näiden osia sisältävän kasvijätteen ja maa-aineksen avulla paikasta toiseen.

Miten tunnistan ja erotan alkuperäisen kultapiiskun sen haitallisista lajitovereista?

Suomessa alkuperäiseen lajistoon lukeutuu ainoastaan yksi piiskulaji, kultapiisku (S. virgaurea). Keltaiset mykeröt muodostavat piiskuille näyttävät kukintohaarat. Kultapiiskulla kukintohaarat ovat suoria, pystyjä, kun taas pohjoisamerikkalaisilla piiskuilla kukintohaarat harittavat kaarevina sivuille. Pohjoisamerikkalaiset piiskut voi erottaa kultapiiskusta myös koon ja kukkimisajankohdan perustella: kultapiisku on sirompi, alle metrin mittainen ja se aloittaa kukintansa aikaisemmin, jo heinäkuussa. Vieraspiiskujen kukinta-aika on elokuusta aina lokakuuhun saakka. Pohjoisamerikkalaisten sukulaistensa tavoin kultapiiskun harvaan sahalaitaiset lehdet sijaitsevat varressa kierteisesti.

Kanadanpiisku, isopiisku ja korkeapiisku muistuttavat kovasti toisiaan ja niitä voi olla hyvin hankala tunnistaa lajilleen. Iso- ja korkeapiiskun voi suuremman koon perusteella erottaa kanadanpiiskusta. Kanadanpiiskun ruodittomat, kapeat, teräväkärkiset, ja harvaan sahalaitaiset lehdet kasvavat varressa tiheästi, kierteisesti.  Sen varren yläosa ja lehtien alapinta ovat alta lyhytkarvaiset. Isopiiskun lehtilapa sekä varsi on kalju kukintohaaroihin saakka, kun taas korkeapiiskun varsi ja kukintohaarat ovat pitkäkarvaisia. Isopiisku on kanadanpiiskua tukevampi ja sen kukinnot ovat tiheämmässä ja lyhyemmät vaikuttaen näin tuuheammalta kuin kanadanpiisku. Lisää vinkkejä tunnistamiseen: kanadanpiiskuisopiisku, korkeapiisku.

Haittaa nyt ja tulevaisuudessa

Vaikka pohjoisamerikkalaiset piiskut eivät ole päätyneet EU:n tai kansalliselle haitallisten vieraslajien listalle, ei se tarkoita, etteikö lajeista olisi mitään haittaa muulle lajistolle ja luonnon monimuotoisuudelle. Luonnossa piiskut kilpailevat voimakkaasti alkuperäislajiston kanssa, eivätkä kerran juurruttuaan helposti luovu kasvupaikastaan. Piiskukasvustojen on Euroopassa todettu vähentävän useiden hyönteisryhmien (mm. muurahaisten, mehiläisten, perhosten) sekä lintujen monimuotoisuutta, millä voi olla merkittäviä vaikutuksia koko ekosysteemiin toimintaan.

Vaikka pohjoisamerikkalaiset piiskut tuottavat valtavasti siemeniä, eivät ne ole vielä valloittaneet pientareitamme komealupiinin tavoin. Leviämistä on hillinnyt Suomen lyhyt kasvukausi: vieraat piiskut kukkivat vasta alkusyksystä, eivätkä niiden siemenet ehdi kaikkialla kehittyä itämiskykyisiksi. Ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät kuitenkin jo meillä: syksyt lämpenevät ja kasvukaudet pitenevät. Pohjoisamerikkalaiset piiskut ehtivät jo paremmin tuottaa kelpoja siemeniä, niiden leviäminen nopeutuu ja kurissa pitäminen voi osoittautua mahdottomaksi tehtäväksi.

Näin estät haitallisten piiskujen leviämistä

Pohjoisamerikkalaisia piiskuja, kuten mitään muutakaan vierasperäistä lajia, ei saa päästää karkaamaan pihoista ja puutarhoista ympäristöön. Siementen kypsyminen ja siten kasvien leviäminen kotipihan ja puutarhan ulkopuolelle kannattaa estää katkaisemalla kukinnot ja laittamalla ne vaikkapa maljakkoon.

Haittojen vähentämiseksi ja leviämisen estämiseksi on kasvustot viisainta hävittää kokonaan näivettämällä leikkaamalla kasvusto toistuvasti alas. Voit hävittää kasvustot niittämällä kahdesti kasvukauden aikana usean vuoden tai kitkemällä kasvit juurineen maasta. Ole kuitenkin erityisen huolellinen kasvijätteen käsittelyssä ja hävittämisessä. Varo levittämästä vieraslajipiiskuja uusille kasvupaikoille kasvijätteen tai maa-aineksen seassa olevien juurenpalasten avulla.

Harkitse tarkkaan, haluatko näitä lajeja riesaksi omalle pihallesi. Vaikka puutarhakaupasta saattaa edelleen löytää vaikkapa kanadanpiiskun taimia, kannattaa taimi jättää ostamatta ja istuttamatta omalle pihalle. Älä myöskään jaa omalla pihallasi kasvavia, haitallisiin lukeutuvia piiskuja naapurille tai tuttaville eteenpäin. Ilmoita aina karkulaishavaintosi pohjoisamerikkalaisista piiskuista.

Lue lisää:

Pohjoisamerikkalaisten piiskujen lajikortit: kanadanpiiskuisopiisku, korkeapiisku

Ohjeet vieraskasvijätteen hävittämiseen

Teksti: Miia Jauni