Mustapääetana Krynickillus melanocephalus

Yleiskuvaus

Mustapääetana elää luontaisella levinneisyysalueellaan metsissä, myös vuoriston metsäisillä alueilla lahokannoilla sekä kivien ja kaatuneiden puiden alla. Se viihtyy lehtimetsissä lehtien ja muun karikkeen alla. Laji saattaa suosia myös kosteita paikkoja vesistöjen läheisyydessä. Suomen ensimmäiset esiintymät ovat löytyneet puistoista ja puutarhoista. Mustapääetana talvehtii luultavimmin sekä aikuisena että munana. Laji vaikuttaa kestävän hyvin kylmää. Suomessa laji on havaittu aktiivisena vielä ensimmäisten pakkasten jälkeenkin.

Yleistä torjunnasta

Nilviäisillä on kehittynyt hermosto ja kyky tuntea kipua. Eläinten hyvinvointilain mukaan eläimille ei saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä, joten mustapääetanat pitää lopettaa mahdollisimman nopeasti. Jos se ei ole mahdollista, ne pitää ensin tainnuttaa.

Infektioriskin vuoksi vältä suoraa kosketusta mustapääetanoihin ja niiden limaan. Käytä keräyksessä suojakäsineitä, ja pese kädet huolellisesti saippualla käsittelyn jälkeen. Torjunnassa käytettävät työvälineet, kuten ämpäri, pihdit ja siivilä, suositellaan varattavan yksinomaan tähän tarkoitukseen.

Jäteasemien ohjeistuksen mukaan haitallisia vieraslajeja sisältävä jäte hävitetään sekajätteenä.

Lähde: Laji.fi lajikuvaukset
Kuvaustekstin laatijat:

Syke (2020, päivitys 2026), Luke (päivitys 2026), MMM (päivitys 2026)

CC BY 4.0
Kirjaudu sisään nähdäksesi lajisivut

Poikkeuksellisen suuren bottiliikenteen vuoksi lajisivujen katselu vaatii kirjautumista. Kyseessä on väliaikainen toimenpide, jonka avulla turvaamme laji.fi-palvelun toimivuuden kaikille käyttäjille sillä aikaa, kun kehitämme pysyvämpää ratkaisua.

Pahoittelemme aiheutunutta häiriötä, kiitos kärsivällisyydestäsi.

Lajiluettelo
Lajitietokeskuksen lajiluettelo
Tieteellinen nimi
Krynickillus melanocephalus
Auktorit
Kaleniczenko, 1851
Yleiskieliset nimet
  • mustapääetana (suomi)
  • svarthuvad snigel (ruotsi)
Tunniste
http://tun.fi/MX.5017394
Taksonominen taso
Esiintyminen Suomessa
Esiintymisen tyyppi
Tämä laji on vieraslaji
Hallinnolliset lajitiedot
Asiantuntija
  • Rodrigo Salvador
Eliöryhmät
  • Molluscs
  • Maakotilot ja etanat