Marunatuoksukki –
Ambrosia artemisiifolia
- Yleiskuvaus
- Media
- Tunnistus
- Biologia
- Taksonomia
- Esiintyminen
- Näytteet
- Vieraslajit
Yleiskuvaus
Marunatuoksukki on asterikasveihin kuuluva yksivuotinen ruohovartinen kasvi, joka muistuttaa jossakin määrin pujoa (Artemisia vulgaris). Se on pystykasvuinen ja usein runsaasti haaroittunut. Sen tähkämäiset kukinnot ovat vaatimattomat. Kasvin koko voi vaihdella kymmenestä sentistä jopa metriin. Suomessa laji kukkii vasta syys-lokakuussa. Myöhäisestä kukinnasta huolimatta lajin on viime aikoina havaittu kykenevän tuottamaan Suomessa suotuisissa olosuhteissa itämiskykyisiä siemeniä. Yleensä marunatuoksukki kulkeutuu Suomeen linnunsiemensekoitusten mukana ja sitä esiintyy satunnaisena Oulun korkeudelle saakka. Lintujen ruokintapaikkojen lisäksi sen voi löytää myös joutomailta ja kaatopaikoilta.
Kuvaustekstin laatijat:
Päivitys Luke 2025.
Poikkeuksellisen suuren bottiliikenteen vuoksi lajisivujen katselu vaatii kirjautumista. Kyseessä on väliaikainen toimenpide, jonka avulla turvaamme laji.fi-palvelun toimivuuden kaikille käyttäjille sillä aikaa, kun kehitämme pysyvämpää ratkaisua.
Pahoittelemme aiheutunutta häiriötä, kiitos kärsivällisyydestäsi.
- marunatuoksukki (suomi)
- malörtsambrosia (ruotsi)

- 2019
- 2010
- Arto Kurtto
- MVL.343