Isopiisku Solidago gigantea

Yleiskuvaus

Suomeen on tuotu koristekasveiksi useita pohjoisamerikkalaisia piiskulajeja. Niistä selvästi yleisin on kanadanpiisku (Solidago canadensis). Kanadanpiisku sekä korkeapiisku (S. altissima) ja isopiisku (S. gigantea), on säädetty Suomessa haitallisiksi vieraslajeiksi. Isopiisku on meillä kanadanpiiskua harvinaisempi ja korkeapiiskusta ei tiettävästi ole Suomesta varmistettuja havaintoja. Lisäksi Suomessa esiintyy viljelykarkulaisena puutarhakäyttöön jalostettuja lajiristeymiä eli tarhapiiskuja (S. Canadensis-Ryhmä), joita ei ole säädetty haitallisiksi vieraslajeiksi. 

Pohjoisamerikkalaiset piiskut ovat monivuotisia ja muodostavat usein laajoja kasvustoja; kasvustot ovat hyvinkin pitkäikäisiä juurakkojensa turvin. Kotipihojen ja puutarhojen lisäksi niiden kasvupaikkoja ovat monenlaiset ihmisten muuttamat elinympäristöt, esimerkiksi joutomaat, joen-, teiden- ja rautateidenvarret sekä hylätyt viljelymaat.  

Piiskut lisääntyvät sekä siemenistä että kasvullisesti juurakonkappaleista. Ne siementävät runsaasti: yksi verso voi tuottaa yli 10 000 siementä. Hapsihaivenin varustetut siemenet leviävät tuulten mukana pitkiäkin matkoja. Piiskujen jäykät varret säilyvät pitkälle talveen, jolloin siemenet voivat levitä hangen pintaa pitkin. Haitalliset piiskut voivat helposti levitä myös juurakonkappaleiden tai näiden osia sisältävän kasvijätteen ja maa-aineksen avulla paikasta toiseen. 

Lähde: Laji.fi lajikuvaukset
Kuvaustekstin laatijat:

Arto Kurtto (Luomus) 2017, Luke 2023.

CC BY 4.0
Kirjaudu sisään nähdäksesi lajisivut

Poikkeuksellisen suuren bottiliikenteen vuoksi lajisivujen katselu vaatii kirjautumista. Kyseessä on väliaikainen toimenpide, jonka avulla turvaamme laji.fi-palvelun toimivuuden kaikille käyttäjille sillä aikaa, kun kehitämme pysyvämpää ratkaisua.

Pahoittelemme aiheutunutta häiriötä, kiitos kärsivällisyydestäsi.

Lajiluettelo
Lajitietokeskuksen lajiluettelo
Tieteellinen nimi
Solidago gigantea
Auktorit
Aiton
Yleiskieliset nimet
  • isopiisku (suomi)
  • höstgullris (ruotsi)
Tunniste
http://tun.fi/MX.39732
Taksonominen taso
Esiintyminen Suomessa
Esiintymisen tyyppi
Tämä laji on vieraslaji
Hallinnolliset lajitiedot
Uhanalaisuus Suomessa
  • 2019
  • 2010
Asiantuntija
  • Arto Kurtto
DNA-viivakoodisekvenssit
Solidago gigantea
16 julkista näytettä
Eliöryhmät
  • Putkilokasvit