Etelänpäiväkiitäjä (isopäiväkiitäjä) – Macroglossum stellatarum
- Yleiskuvaus
- Media
- Tunnistus
- Biologia
- Taksonomia
- Esiintyminen
- Näytteet
Yleiskuvaus
Siipiväli ♂ 42–54 mm, ♀ 45–55 mm. Tuntosarvet tummanharmaat. Ruumis harmaa; takaruumiin sivu- ja perätupsut mustat ja valkeat.
Etusiivet harmaat; sisempi ja ulompi poikkiviiru mustat, jälkimmäinen ei ulotu takareunaan. Keskitäplä musta. Takasiivet oranssit, tyvestä harmaat; reunavyö punaruskea, kapeneva, ei ulotu takakulmaan; ulkoreuna tumman harmaanruskea.
Muna lähes pallomainen, läpimitaltaan n. 1 mm, kiiltävän vaaleanvihreä, myöhemmin kellertävä.
Toukka n. 45 mm, yleensä vihreä, joskus punaruskea, valkopilkkuinen; sivuselkäjuova selvä, valkeahko, alapuolelta vaaleavarjoinen. Sivujuova vähemmän selvä, vaalea. Peräsarvi suora, sininen, oranssi- tai tummakärkinen. Pää vihertävä.
Kotelo 30–35 mm, solakka, kermanvärinen tai vaaleanruskea, sirotteisesti tummanruskealaikkuinen. Imukärsäaihe ulkoneva, harjanteinen, siinä musta pitkittäisjuova. Kremaster kapeneva, sen kärjessä kaksi terävää piikkiä.
Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.
- Yhteensä ruutua
- etelänpäiväkiitäjä (suomi)
- större dagsvärmare (ruotsi)
- Hyvin harvinainen
- Vaeltaja
- 2019 NA – Arviointiin soveltumattomat
- 2010 NA – Arviointiin soveltumattomat
- Marko Mutanen
- Hyönteiset ja hämähäkkieläimet
- Perhoset
- Kiitäjät
- Suurperhoset