Hollanninjalavatauti Ophiostoma ulmi

Yleiskuvaus

Hollaninjalavatauti on Ophiostoma-sienten aiheuttama tauti, jota mantokuoriaiset siirtävät puusta toiseen. Eurooppalaiset mantokuoriaiset eivät ole vieraslajeja, vaan ovat mitä ilmeisimmin leviämässä Suomeen ilmaston lämmetessä.  Puu puolustautuu erittämällä kumimaista eritettä ja tylooseja, jotka puolestaan estävät normaalin vedenkulun puussa. Tauti näkyy aluksi oksien nuutumisena ja myöhemmin kuivumisena. Ensimmäiseksi kellastuvat ja ruskettuvat puiden latvat. Ophiostoma-sienien pääasiallinen vektori on Scolytus multistriatus -kaarnakuoriainen, joka ei toistaiseksi kuulu Suomen hyönteislajistoon. Norjassa vektorina toimii S. multistriatus –kuoriaisen sijaan Scolytus laevis. Levittäjänä voi olla myös Hylurgopinus rufipes

Hollanninjalavatauti on saanut nimensä siitä, että sienen eristi huonokuntoisista jalavista hollantilainen Bea Schwartz 1922.

Lähde: Laji.fi lajikuvaukset
Kuvaustekstin laatijat:

Antti Pouttu (Luke) ja Ruokavirasto 2016 - Llnkit päivitetty 2019

CC BY 4.0

Kartta esittää havaintoja tästä taksonista, mutta sitä ei voi käyttää levinneisyyskarttana.

Suomesta yhteensä
havaintoa
?
ruutua
Havaintojen lkm
  • Yhteensä ruutua
Lajiluettelo
Lajitietokeskuksen lajiluettelo
Tieteellinen nimi
Ophiostoma ulmi
Auktorit
(Buisman) Nannf.
Yleiskieliset nimet
  • hollanninjalavatauti (suomi)
  • almsjuka (ruotsi)
  • Dutch elm disease (englanti)
Tunniste
http://tun.fi/MX.52941
Taksonominen taso
laji
Esiintyminen Suomessa
Oletettavasti Suomessa
Esiintymisen tyyppi
  • Ihmisen vaikutuksesta
Tämä laji on vieraslaji
VakiintuneisuusEi esiinny Suomessa
Hallinnolliset lajitiedot
  • Kansallinen vieraslajistrategia (VN 2012) ?
Uhanalaisuus Suomessa
  • 2019 NE – Arvioimatta jätetyt
  • 2010 NE – Arvioimatta jätetyt
Asiantuntijat
  • Saara Velmala
  • Jenna Purhonen
  • Seppo Huhtinen
  • Tea von Bonsdorff
DNA-viivakoodisekvenssit
Eliöryhmät
  • Sienet ja jäkälät
  • Kotelosienet pl. jäkälät